Painajainen ennen joulua

Parin-kolmen viime kuukauden aikana on monesti pyörinyt päässä että pitäisi kai kirjoittaa tännekin mitä meille kuuluu. Jo jonkin aikaa tämä postaus on lojunut luonnoksissa mutta olen kuitenkin aina lykännyt sen julkaisemista ja päättänyt rustata raportin valmiiksi vasta sitten kun on päästy selville vesille. Pikkuhiljaa kuitenkin on alkanut tuntua siltä ettei sellaista päivää enää tulekaan tai että en ainakaan sitä tunnista jos se eteen tulee. Sama kai siis julkaista tämä nyt.

8.11.2016 – Olin viemässä Naavaa hierottavaksi, kun se autosta sitä nostaessani alkoikin huutaa ja pidellä vasenta takajalkaansa ylhäällä. Ei halunnut varata jalalle painoaan pitkään aikaan ja sittenkin eteni vain linkaten ja oli selvästi kipeä. Naava on aina ollut herkkä tassuistaan ja draamaillut pikkujutuista hyvinkin herkästi mutta tämä oli selvästi aito juttu. En tiedä yhtään, mitä autosta nostaessani kävi – minusta jalka ei osunut mihinkään mutta ihan varma en voi olla. Halusin kuitenkin heti eläinlääkäriin, sillä kyseessä oli sama jalka josta kesällä oli syövän vuoksi amputoitu varvas. Väkisinkin mieleen hiipi pelko että nyt mennään taas.

 

 photo WP_20161109_001_zpsq2gokdkb.jpg

9.11.2016 – Eläinlääkärissä. Röngenkuvissa ei näkynyt mitään erikoista, mikä oli huojentava tieto tässä vaiheessa. Etenimme siis kipulääkekuurilla ja venähdysdiagnoosilla – ovathan jäljellä olevat varpaat kovemmalla rasituksella kun jalasta puuttuu jo yksi. Jos kipu ei hellittäisi tai pahenisi kipulääkekuurin aikana harkittaisiin uusia röntgenkuvia tai jopa tietokonetomografiaa, jolla saataisiin paremmin  selville mm. nivelsidevauriot. Ja jos siellä olisikin uusi syöpä, niin se voitaisiin vielä saada kiinni sen verran ajoissa että selviäisimme pelkän 3. varvasluun amputaatiolla jolloin antura saataisiin säästettyä ja näin ollen vielä kohtalaisen toimiva varvas. Tämä oli toiveita herättävä ajatus.

Kipulääkkeellä Naavan oireilu lieveni parin viikon aikana muttei poistunut. Varvas/varpaat (yksi vai kaksi, sekin oli vähän epäselvää) olivat edelleen kipeitä mutteivät yhtään turvonneita. Naava ei myöskään ontunut enää. Muuten oireet olivat pelottavan tutun oloisia. Parin viikon kuluttua soitin lääkärille ja raportoin tilanteesta. Lääkärin mielestä ei kannattanut uusintakuvata ennen kuin olisi kulunut vähintään kuukausi koska röntgenmuutoksia ei ollut ensimmäisellä kerralla näkynyt. Myönnyin tähän. Huoli kuitenkin kasvoi päivien edetessä kun jalka ei osoittanut paranemisen merkkejä ja jo seuraavalla viikolla, 30.11. varasin uuden lääkäriajan uusia kuvia varten. Lääkärien koulutuspäivien vuoksi sain ajan vasta itsenäisyyspäivää edeltävälle maanantaille.

5.12.2016 – Taas lääkärissä. Samaan aikaan käyntimme kanssa siellä oli menossa jokin joukkoluustokuvaus ja lääkäri oli aluksi sitä mieltä että nyt on hieman hankala aika kuvata Naava. Sanoin kuitenkin haluavani kuvat nyt heti. Niinpä meidät kiilattiin pikapikaa väliin, ilman rauhoitusta. Olin avustamassa ja pätevän röntgenhoitajan ansiosta saatiin hyvät kuvat vaikka Naava olikin hereillä. Ja siellähän se näkyi, lyysis kolmannessa varvasluussa. Soimasin itseäni raskaasti aikailusta uusintakuvien kanssa – syöpä ei ollut vielä niin pitkällä kuin kesäkuussa oli ollut mutta kuitenkin pidemmällä kuin olin pelännyt. Miksi, oi miksi en ollut vaatinut päästä kuviin jo aikaisemmin? Sovimme kuitenkin lääkärin kanssa, että yritämme ensin sitä pelkän 3. varvasluun poistoa.

 

 photo WP_20161207_013_zpswgogkjn1.jpg

 

Leikkausta edeltävinä parina päivänä kävin Naavan kanssa hallilla treenailemassa tokoa kun rasitusvamman mahdollisuus oli suljettu pois. Kuukausi oli pidetty treenitaukoa ja edessä oli määrittelemättömän pituinen pätkä lisää. Ehkä jopa ikuinen? Otin videoita ja fiilisteltiin kunnolla. Naavasta ei mitenkään nähnyt sen olevan kipeä mutta tiesin että tassussa kasvoi paha mikä piti saada sieltä pois. Saatoin vain toivoa, että vielä päästäisiin jonain päivänä yhdessä tekemään. Tämä oli ainoa tie, ei ollut vaihtoehtoja.

9.12.2016 – leikkauspäivä. Naava oli päivän viimeinen potilas ja vielä unten mailla kun saavuin sitä noutamaan. Kuulemma leikkaus oli tehty kevyessä anestesiassa ja paikallispuudutuksessa. Heräte tuntui toimivan vähän hitaammin kuin normaalisti ja saatiin odotella tovi että neiti katsoi aiheelliseksi nousta jaloilleen autoon köpötelläkseen.  Vasta kotona tulin tutustuneeksi tarkemmin mukaan saamamme lääkitykseen ja hämmästyin, ettei Naavalle ollut annettu antibiootteja ja kipulääkettäkin oli vain vähän ja ohje antaa sitä ”3-5 päivän ajan”. Onneksi kipulääkettä oli kotona lisää, sillä sitä tarvittiin. Naava oli leikkauksen jälkeen todella kipeä kun puudutteen vaikutus haihtui ja lopulta sitä kipulääkettäkin meni pitkälle tammikuuhun saakka… mitä en onneksi tuolloin vielä tiennyt. Kesäkuun kokovarvasamputaatio oli pala kakkua siihen verrattuna mitä nyt tuleman piti.

 

 photo WP_20161211_001_zpsomr6bf23.jpg

 

19.12.2016 – tikkien poisto. Naava oli tähän mennessä alkanut käyttää jalkaansa jo aika mukavasti vaikka saattoikin välillä mennä vielä pätkiä kolmella jalalla. Kuulemma haavan pinta näytti ”hieman tulehtuneelta”. Edellenkään Naavalle ei kuitenkaan määrätty antibiootteja vaan sain ohjeen vain suihkutella haavaa.

Seuraavina päivinä haava näytti repsahtavan hieman auki ja erittävän kudosnestettä. Varvas oli myös selvästi kipeä ja Naava alkoi taas linkata enemmän. Tilanne huolestutti sen verran, että kävin hakemassa antibioottikuurin 22.12. kun joulun pyhätkin olivat tulossa. Seuraavat pari viikkoa suihkuttelinkin sitten varvasta kahdesti päivässä 5min putkeen, kuivailin, putsailin, virittelin ohuita roskilta ja lialta suojaavia sideharsotöppösiä sisätiloissa pidettäväksi ja nuolemisen estäviä sukkia yöajoiksi. Haava näytti väliin hieman paranevan, sitten ottavan taas takapakkia. Patologin lausuntoa ei kuulunut ja paranematon haava tuntui varmalta merkiltä siitä että kaikkea ei saatu pois. Nämä olivat tämän koko rupeaman pari väsyttävintä viikkoa. Ulkoilut rajattiin vain pieniin tarpeentekoköpöttelyihin ja elämä tuntui olevan pelkkää haavanhoitoa ja stressaamista. Hain antibioottikuurillekin jatkoa parin viikon jälkeen sillä haava oli edelleen auki eikä näyttänyt juuri paranevan.

 

 photo WP_20161224_002_zpssdrzryh3.jpg

Jouluaattona Naava oli tassuhaavastaan huolimatta täysin oma itsensä, kytisti jouluherkkuja ja ratsasi paketteja kuusen alta kuin pahainen kakara. Kuusi pitikin suojata kompostiaidalla, mitä ei ollakaan tehty sitten neidin pentuaikojen. Illalla kyseinen pikkuneiti olikin sitten aivan poikki kun viimein saattoi rauhoittua nukkumaan… <3 Joulu oli hyvä, kaikesta huolimatta.

 

 photo WP_20161231_003_zpsw5f3xa2p.jpg

Uutta vuottakin otettiin vastaan ketarat kohti taivasta. Vuosi vuodelta Naava suhtautuu paukkuihin paremmin, ensimmäiset raketit pitää paheksua mutta kun ne eivät siitä lopu niin sitten vedetään vain unta palloon.

2.1.2017 – patologin lausunto saapui. Huonot uutiset jotka eivät olleet mitään uutisia – jotain siellä oli. Hyvät uutiset – havaittu kasvainmuutos oli sen verran pieni, ettei siitä saatu täysin luotettavasti sanottua mikä se tarkalleen oli. Todennäköisyyksien valossa jälleen kuitenkin levyepiteelikarsinooma. Proksimaalireuna mikroskooppisesti tarkasteltuna puhdas. Tämä toi uutta toivoa ja näinä päivinä haavakin alkoi vihdoinkin osoittaa paranemisen merkkejä. Ryhdyimme tekemään pidempiä lenkkejä ja kipulääkkeen lopetin kokonaan 13.1., vähennettyäni annostusta sitä ennen joksikin aikaa puoleen painokilojen mukaisesta.

18.1.2017 – kontrollikäynnillä eläinlääkärissä. Halusin käydä näyttämässä haavan paranemista lääkärille ja samalla jutella jatkoseurannasta uusien syöpäesiintymien suhteen. Yksi mahdollisuus olisi kontrollikuvata säännöllisesti mutta koska ilman kipuoireita tuskin näkyy vielä röntgenmuutoksiakaan niin siitä tulisi todennäköisimmin vain turhaa rahanmenoa ja koiralle rauhoituksia ja röntgenaltistusta. Päätettiin siis edetä siis sillä linjalla, että jos tuntuu yhtään huolestuttavalta niin sitten kuvataan. Ja jos jotain hyvää pitää keksiä niin kuulemma lääkärikin oppi tästä sen, että kannattaa kuvata..

 

 photo WP_20170119_002_zpsxwrrcort.jpg

 

Kontrollikäynnin jälkeen olin hetken helpottunut ja huojentunut ja suunnittelin jopa hallikortin hankkimista jotta pääsisimme Naavan kanssa rentoutumaan ja tekemään jotain pientä ja kevyttä molempien mielen virkistykseksi. Kotosalla on tehty sairausloman aikana pientä tokotreeniä ja tutustuttu noseworkiin mutta onhan halli aina halli ja treenaamaan tottunut koira onnellisimmillaan kun pääsee tuttuihin ympyröihin tekemään jotain, vaikka vain nimellisesti. Huojennus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi sillä huomasin Naavan tassun kipuilevan jonkin verran etenkin rasituksen jälkeen (erityisesti ylläolevassa kuvassa tehty jäälenkki 19.1. kostautui).  Nyt teemme siis jälleen vain minimilenkityksiä, Naava käy kerran viikossa uimassa ja muuten koetetaan vain lepuuttaa ja parannella tassua. Toivottavasti kyse on vain kesken olevasta paranemisesta eikä siitä että varpaaseen jäi sittenkin vielä jotain muhimaan. Kestihän leikkaushaavan paraneminen pitkään ja tuntemuksia varpaassa on ihan varmasti vielä pitkän aikaa ihan jo siitäkin syystä.  Voin nyt kuitenkin ainoastaan seurailla tilannetta ja viedä Naavan taas lääkäriin mikäli tassu näyttää levosta huolimatta alkavan kipeytyä enemmän.

Ennen joulua alkanut painajainen siis jatkuu limbona hamaan tulevaisuuteen. Toivottavasti meille kuitenkin olisi vielä hyviäkin asioita luvassa!

 

 photo WP_20170119_004_zpsbfxjn4wr.jpg

 

 

 

Pikku taistelija

Kesän jälkitreeneistäkään en ole tullut tänne kirjoitelleeksi. Treenattu kuitenkin on. Ehkä ei niin paljon kuin olisi aiheellista mutta jotain on yritetty. Välillä on ollut erittäinkin hyvän näköisiä treenijaksoja ja sitten homma on taas hajoillut sieltä sun täältä. Välillä Naavan kulmatyöskentely on ollut hienoa ja tarkkaa mutta suurimmaksi osaksi siellä on menty edelleen turhan paljon jalat eikä nenä edellä. Välillä annoin Naavalle tästä tiukempaakin palautetta. Lopulta olen päätynyt olemaan tyytyväinen siihenkin, että Naava vähän pyörii ja hakee kulmissa – niin kauan kuin sillä kuitenkin on joku maltti hommassa mukana ja asenne pysyy kasassa ja nenä maassa. Mitään paniikissa säntäilyä en halua. Mutta tasapainoiluahan se on koko ajan, herkkä laji kun on kyseessä. Naava onneksi kestää myös sanomista, kunhan se tulee aiheesta ja vastapainoksi tulee sitten kehuja ja ylistystä kun homma menee niin kuin pitää.

 

 photo WP_20161001_004_m_zpsjx906xph.jpg

 

Kesällä kyselin syksyn FH-kokeiden perään ja sain tietää että sellainen olisi suunnitteilla. Tavoite kisata kakkosluokassa tuntui melko utopistiselta mutta koska kukaan ei tyrmännyt tätä varovaista ideaa niin sitä kohti lähdettiin. Kulmatyöskentelyn ohessa loppukesän ja alkusyksyn aikana kiinnitettiin ekstrahuomiota ilmaisuihin. Joskus viime kesänä oli vaihe, että Naava suhtautui vähän liiankin innolla esineisiin ja pisti koheltaen menemään esineenkuvat silmissä vilkkuen. Silloin vähennettiin esineiden merkitystä ja lisättiin jäljelle ruokaa. Lopputulos: ilmaisee kyllä, mutta vähän hajamielisesti. Eli vaihteeksi taas kasvattamaan esinemotivaatiota, mars. Muutama viikko mentiinkin sitten niin, että esineellä maahanmenosta lensi välittömästi pallo, leikittiin pallolla hetki ja sitten rauha esineellä maaten ja ruokapalkkaa syöden. Ja tulihan sitä intoa! Samalla haettiin tarkkuutta mm. jäljestämällä tulitikunpätkiä nurmikolta. Ja tarkkuuttakin tuli.

Viime sunnuntaina koitti sitten koepäivä. Tiesin, että Naavalla on puutteensa, sen tämän hetken koulutusvaihe ei ole lainkaan ideaali ja että ongelmia olisi varmasti luvassa enemmän tai vähemmän. Esineilmaisuissa oli parhaillaan menossa vaihe, jossa saattoi odottaa voimakastakin turhautumista kun palkkaa esineiltä ei tulisikaan. Kulmatyöskentely voisi sekin olla ihan mitä vain, etenkin ottaen huomioon palkattomuuteen turhautumisen. Jälkipellon pohja oli kovin lyhyttä heinää ja haastavampi kuin mihin olemme tottuneet. Paljon vaaran paikkoja!

Aamun arvonnassa meille osui päivän viimeinen jälki, joten aikaa jännittämiseen riitti. Oman vuoron lähestyessä alkoi ohjaajan naama kuulemma kummasti kalveta. Olin ihan varma, että jäämme paalulle tai muuten vain nolaamme itsemme ihan totaalisesti. Kuudesta koirasta kaksi oli tehnyt jo hienon tuloksen ja kaikki muutkin olivat suoriutuneet kunnialla keskeytykseensä saakka. Miten meille kävisi?

 

 photo WP_20161001_002_zpsfm5rji3r.jpg

 

Tuomarille ilmoittautumisessa Naava ei suostunut istumaan ja paalulla minulle koitti pieni kylmän hien hetki kun se tutkaili ensin paalun vieressä sijainneet multapaakut ennen kuin poimi jäljen ja lähti etenemään. Kuulemma kuitenkin hyvä lähtö. Eka esine n. sadassa askeleessa ja ok ilmaisu. Pitkä, pitkä suora ja sen päässä traktorinurien keskellä, todella hankalassa paikassa piikki. Ja Naavalla oli kovin, kovin vaikeaa. Se haki ja haki ja pitkän taistelun jälkeen löysi jäljen. Jälleen pitkä suora jonka jälkeen piikki ja taas Naava haki ja haki. Ja selvisi eteenpäin. Esineillä Naava oli selvästi ihmeissään ja turhautunutkin kun homma ei mennyt niin kuin tapana on mutta jokaiselta se lähti tiukalla asenteella jatkamaan jäljestystä. Olin tästä jopa hieman ihmeissäni. Itse ilmaisut eivät olleet järin kauniita, sillä siellä oli niin vinoutta, liian aikaista makuulta nousemista kuin esineiden pureksimistakin – kaikki ihan odotettavissa olleita juttuja. Mutta se Naavan sitkeys ja asenne, ne tulivat minulle yllätyksenä. Se todellakin taisteli!

Taskussani oli viisi esinettä ja olimme kolmanneksi viimeisellä suoralla kun eteen tullut harhajälki koitui lopulta kohtaloksemme. Naava oli tehnyt hartiavoimin töitä ja vaikka se treeneissä ei ole koskaan sortunut harhaan, nyt se sen teki. En voi sitä siitä syyttää. Emme ole harhoja kovinkaan paljon treenanneet emmekä lainkaan pitkän, uuvuttavan jäljen loppupuoliskolla. Kiusaus tarttua helpompaan jälkeen oli aivan liian suuri. Tästä siis keskeytys.  Jatkoimme kuitenkin vielä toisen harhan yli (sekin yhtä vaikea), minkä jälkeen tuli esine ja pääsin palkkaamaan Naavan. Jätimme jäljen tähän ja jäljentekijä kävi noukkimassa viimeisen esineen talteen. Toisaalta siis ehkä hyväkin, että tulosta ei tullut vaan sain koetilanteessa tehtyä myös palkkauksen ja kehuttua Naavan maasta taivaisiin. Jos oltaisiin selvitty loppuun saakka, Naava olisi joutunut odottelemaan palkkaansa vielä pitkän tovin kun olisi kuunneltu ensin tuomarin arvio.

 

 photo Kuva0796_zpswxfhhlww.jpg

 

Tulosta ei siis tullut vaan 49 pistettä ja tuomarilta kommentti että tämä koira ansaitsisi taistelijan palkinnon. Hyvä näin ja olin Naavasta ihan hirmuisen ylpeä! Ei se kaunista jäljestystä ollut ja moni ”oikea” palveluskoiraharrastaja olisi varmasti tyrmistynyt näkemästään mutta minä tiedän millaisen urotyön Naava teki. Siellä näkyi juuri niitä ongelmia mitä tiesinkin todennäköisesti tulevan mutta Naava osoitti myös sellaista työmoraalia ja asennetta josta en ollut osannut uneksiakaan. Joku päivä me saatamme jopa saada sen FH2-koulariin oikeuttavan tuloksen, kunhan vain saan vietyä Naavaa eteenpäin sen ansaitsemalla tavalla. Nyt tietää ainakin mitä asioita pitää treenata.

Hieno pieni koira <3 . Ei täydellinen mutta silti ihan paras. Eilen Naa pääsi hierojalle ja vaikka kropasta löytyi kireyksiä pidemmältä aikaväliltä niin kuulemma myös huomasi että ihan hiljattain on tehty kovasti hommia…

 

 photo WP_20161016_006_zps7wwcg4bv.jpg

 

P.S. Yksikään kuvista ei ole koepaikalta ja ainoastaan tämä viimeinen on otettu kokeen jälkeen kotipihalla. Ikinä en muista/jaksa/saa aikaiseksi ottaa kuvamuistoja eivätkä ne siinä hetkessä tunnu tärkeiltä mutta jälkikäteen olisi kieltämättä kiva jos olisi edes jotain…

What a feeling

Blogiin tulee nykyisin näemmä kirjoiteltua vain koetulosraportteja. Osin syy on siinä ettei vaan jaksa eikä huvita kirjoitella arkisesta aherruksesta, osin siinä että tämä WordPressin alusta toimii ainakin itsellä nykyisin tosi takkuisesti. Noh, hyvä että edes niitä koetuloksia. Ja ei, ei olla tehty ykköstä. Kokeessa kyllä käytiin taas.

Seuramme järjesti syksyn ratoksi vielä yhden iltakokeen ja siellä piti sitten olla sekä hommissa että kisaamassa. Kisatöitä on kuluneen kesän ja syksyn aikana tullut tehtyä aikaisempaa enemmän, usealle seuralle ja useassa eri lajissa, ja kieltämättä talkooväsymys on alkanut painaa. Näissä kisoissa tuli hoideltua yhden illan aikana vähän kaikkia mahdollisia kisaduuneja sikin sokin ja kun oma suoritusvuoro tuli aikataulusta melkein tunnin myöhässä, Naava oli maannut autossa kolmisen tuntia ja se piti kiskaista sieltä osapuilleen suoraan paikkamakuuseen. Ei hyvä. Kaikkeen muuhun voin mennä suht suoriltaan sen kanssa mutta makuuseen pitäisi saada valmistautua paremmin. Piilokin oli eri kuin mihin on kokeissa totuttu, minkä osaltaan veikkaan lisänneen Naavan levottomuutta. Oli liikkunut ja vikissytkin vähän. Makuusta tämän vuoksi 8.

Yksilösuoritus oli jaettu kahtia. Edellisen kokeen jälkeen olen tehnyt Naavan kanssa pitkälti vain vireen nostoa kehään tullessa, tarkoituksena parantaa ennen kaikkea seuruuta joka perusoletuksena tulee aina ensimmäisenä liikkeenä. Tämä koe alkoi kuitenkin luoksetulolla…

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan 9Naava on tehnyt viime aikoina parempiakin stoppeja. Lähti luoksetuloon vähän liian kovaa vauhtia, mikä oli ihan oletettavissakin kun kehään tultiin napakalla asenteella. Vauhtiin nähden stoppi oli ok. Kuulemma annoin vaan käskyn liian aikaisin.

L-liike (M-S) 8Paras ällä kokeessa tähän asti! Seuruu oli kohtalaista ja jäävätkin menivät oikein. Yksi turhauma-hau naavalta pääsi makuussa ja seisomisesta se kiertyi vähän perääni.

Tunnistusnouto 9Pureskeli ainakin kapulaa.

Kaukokäskyt 0 (I-S-M-S-I-M) – Kaksoiskäsky alkuun, yksi väärä vaihto (S-M meni S-I-M) ja sitten joko yksi tai kaksi kaksoiskäskyä, en muista. Jos kaksi, sitten nolla oli kai oikein. Jos yksi, tästä olisi voinut hyvin irrota vielä vitonen. Kaikki vaihdot Naava teki mutta tosiaan yksi meni väärän asennon kautta ja sitten oli noita tuplakäskyjä kun Naavan huomio ei ekalla käskyllä ollut minussa vaan jossain ihan muualla. (Lisäys sääntökirjan tutkiskelun jälkeen: ekaan vaihtoon tuplakäsky onkin -2 pistettä, ei -1 kuten muihin eli nollillehan se meni ihan reilusti. Turha siis urputtaa vaikka kuinka mieli tekisi :) ).

Nelosen kertoimella nollaksi mennyt liike tarkoittaa vain yhtä asiaa – hei hei ykköstulos. Naavan vire ei ekassa setissä ollut paikoin oikein kohdillaan mihin nähden l-liikkeen onnistuminen oli upea juttu ja selvästi sen treenaaminen on alkanut tuottaa edes jotain tulosta. Kaukoissa vireongelma sitten eskaloitui – kuten niin usein kokeessa. Pakko kai siihenkin on kehittää jokin treenisuunnitelma. Kun vain tietäisi millainen.

Toiseen settiin mentäessä Naava tuntui jo paljon paremmalta. Se oli mukana, se keskitti huomionsa minuun, me olimme yhdessä! Ja se teki aivan upean seuruun <3. En tiedä miltä se näytti mutta se tuntui niin uskomattoman hyvältä. Seuruussa oli askelsiirtymät oikeaan ja vasempaan, joita uusilla voittajan säännöillä ei saisi olla, mutta Naava selvitti nekin hienosti. Jopa sen vasemman, joka vanhoilla säännöillä oli meille niin kovin vaikea. Naava peruutti kohtalaisesti – ei hyvin mutta paremmin kuin aikaisemmin kokeessa. Ja ennen kaikkea, se piti kontaktin, se oli innokas, se oli mukana joka hetki. Minä tunsin sen vierelläni ja se tuli mukana niin vaivattomasti. Juuri tältä seuraamisen kuuluu tuntua! Mikä ero edelliseen kokeeseen, kuin yö ja päivä. Seuruusta saatiin 9 ja tuomarilta ja parilta katsojaltakin kehut kokeen jälkeen.

Ohjattu nouto 10 Valmistelevan osion seuruu ei ollut enää ihan yhtä intensiivistä mutta kelvollista kuitenkin. Nouto oli hieno.

Ruutu 8Ruutu sijaitsi hieman normaalista poikkeavassa paikassa mutta Naava löysi sinne hienosti ja osui kutakuinkin keskelle. Maassa ollessaan se nuuski ja teki jonkin oudon pienen ryömimisliikkeenkin, nähdäkseni nimenomaan jonkin hajun houkuttelemana. Varsinainen aivopieru tapahtui kuitenkin siinä, että Naava ei tullut ensimmäisestä kutsusta seuruuseen. Naava! Joka on ruudussa pikemminkin jousilla valmiina lähtemään!

Metallinouto 9Perussuoritus, en tiedä mistä piste lähti.

Kokonaisvaikutus 8

Yht. 244p. VOI2 ja sija 2./4

Ristiriitaiset fiilikset. Tehtiin piste-ennätys, pisterivi oli kaiken kaikkiaan hieno ja leijun vieläkin sen seuraamisen johdosta. Samalla harmittaa kaukoista ”menetetty” vitonen, joka olisi riittänyt siihen että se ykköstulos olisi vihdoin tullut. Tällä suorituksella se olisi tuntunut ansaitultakin. Olihan siellä pikkuvikoja ja vireongelmiakin alkupäässä mutta ne vireen ailahtelut olivat tällä kertaa hetkellisiä pikemminkin kuin koko suorituksen läpi jatkuvia. Lisäksi joukossa oli jälleen kerran myös niitä onnistumisia ja parannuksia juuri sellaisissa asioissa joita on viime aikoina treenattu. Ei tätä koetta voi epäonnistumisena pitää, ei mitenkään päin! Ja juuri siksi ja juuri silloin se ykkönen tuntuisi makealta.

Mutta treenaaminen jatkukoon. En tiedä, kisataanko ennen ensi kevättä vai ei – tämän ainakin piti olla se viimeinen yritys ennen talvea. Katsotaan.